-
Ursus Factory
Ursus Factory on laulaja-kitaristi Jussi Pelkosen ja rumpali-laulaja Aleksi Ripatin muodostama duo, joka on perustettu vuonna 2013. Yhtye on tunnettu erityisesti riehakkaista keikoistaan ja onkin kehuttu usein olevan yksi Suomen parhaista livebändeistä. Ytimessä on duon saumaton yhteys, joka purkautuu soitossa puhtaana, vastustamattomana rock ’n’ rollin riemuna. Ursus Factory on poikkeuksellinen helmi suomalaisella musiikkikentällä, jonka riehakas…
-
Antti Autio

Antti Autio on yksi Suomen rakastetuimmista uuden polven laulaja-lauluntekijöistä. Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet kuulijat ympäri Suomen. Ahkerasti keikkailevan artistin intensiiviset ja tunnelmalliset konsertit ovatkin useasti myyneet loppuun. Autiolla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan, jossa ajantaju sumenee.
-
Oudot linnut

Tänäkin vuonna Kino Laikan vappu polkaistaan käyntiin rauhanlauluilla! Oudot linnut, eli Kerttu ja Friida Lätti sekä Arttu Sundberg, esittävät sodanvastaisia lauluja eri vuosikymmeniltä ja lennättävät kuulijat eri maihin, genreihin ja tunnelmiin. Luvassa on sekä rakastettuja klassikoita että yllätyksiä! Oudot linnut -yhtyeen muodostavat Laikan tiskinkin takaa tuttu sisarduo Kerttu ja Friida Lätti (laulu) sekä Arttu Sundberg…
-
Tapsan rallit – Tapio Rautavaaran laulujen konsertti

Mika Tallgren ja Silakka-apaja -orkesteri esittää: Tapsan rallit – Tapio Rautavaaran laulujen konsertti Kokoonpano: Mika Tallgren (laulu), Anna Tallgren (koskettimet, saksofonit), Mauri Toropainen (kontrabasso), Juha Sivonen (runnut) ja Jukka “Luihi” Salmi (kitara, mandoliini, viulu) Silakka-apaja orkesteri tekee jo perinteeksi muodostuneen vappuaaton konserttinsa Kino Laikan saliin vapunaattona 30.4. Konsertin aiheena on Tapio Rautavaaran laulut. Tapio Rautavaara…
-
Moon Bird & Toshi, Sanna ja Juha

Moon Bird saapuu Japanista Karkkilaan! Moon Bird on muodostettu kahdesta Japanissa hyvin tunnetusta yhtyeestä: Beautiful Hummingbird ja Tico Moon. Yhtyeen muusikot ovat Mitsuko Koike, laulu, Yuka Yoshino, harppu, Tabati, kitara ja Toshihiko Kageyama, kitara. Muusikot ovat tunteneet toisensa vuosikausia ja ovat läheisiä ystäviä. Yhtye julkaisi viime vuonna CD-levyn, jonka nimi on Forest: https://music.youtube.com/playlist?list=OLAK5uy_lc9p9nriiqf00gx_UpaOP7qV6EGV78_zY Toshi, Sanna ja Juha on…
-
Karkkilan kesäyössä – ukulele-konsertti

Siirry Karkkilan I Ukuleleorkesterin siivin kesämoodiin!! Kesällä on aika laiskotella, tuntea kesäyön kutsu, kokea lämpö, luonnon kauneus, toivottaa muuttolinnut tervetulleeksi ja opetella pari uutta ukulelesointua. Ukuleleorkesteri on ollut koossa jo yli 11 vuotta. Luvassa on tuttua ja uutta ohjelmistoa. Orkesterin johtaja: Erkki Kuuttila. Tenoriukulele: Sanna Hilska, Kari Salo. Konserttiukulele: Susanna Reinikainen, Marika Kosunen, Kirsi Velin.…
-
Marko Haavisto & Poutahaukat – ”Aki Kaurismäen elokuvamusiikin tunnelmissa”

Marko Haavisto & Poutahaukat on pitkän linjan yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät amerikkalaisen roots-musiikin perinteet ja suomalaisten tarinoiden rehellisyys. Bändin soundissa kuullaan vaikutteita muun muassa countrysta ja bluesista — kaikki maustettuna omalla, tunnistettavalla tyylillä. Yhtyeen nokkamiehenä toimii Marko Haavisto, jonka karismaattinen laulu ja kitara ovat keskiössä bändin tunnistettavassa tyylissä. Häntä tukevat taitavat muusikot: Jouni Saario, joka…
-
Jonna Tervomaa

Uusimmalla Vain elämää -ohjelman tuotantokaudella mukana olleen legendaarisen Jonna Tervomaan musiikissa yhdistyvät energisyys ja herkkyys ainutlaatuisella tavalla. Pitkän ja monipuolisen uran tehnyt Jonna Tervomaa on julkaissut urallaan 11 albumia ja voittanut yhteensä 7 Emma-palkintoa. Vuonna 2007 Tervomaa sai Teosto-palkinnon Parempi loppu -levyn sanoituksista ja sävellyksistä. Hänen viimeisin albuminsa SUPERAURINKO julkaistiin vuonna 2024. Jonna Tervomaan keikoilla…
-
Tuure Kilpeläinen

Laulaja-lauluntekijä Tuure Kilpeläinen on pitkän linjan artisti, jonka musiikissa kuuluu vaikutteita artistin omista suosikeista: vanhasta soulista, bluesista, rock’n rollista, folkista ja country-henkisestä lauluntekijäperinteestä. Tuure Kilpeläisen uusin albumi Odotin näpyä, tuli laaka julkaistiin lokakuussa 2025. Kino Laikaan artisti tulee soolona soittaen kappaleita koko monipuolisen uransa varrelta, Kaihon Karavaani -aikoja unohtamatta. Tuure Kilpeläinen on julkaissut urallaan kymmenen…
-
Ykspihlajan Kino-Orkesteri

Kino Laikan 5-vuotisjuhlat! Yllätyksiä luvassa! Hippatunnelman nostaa kattoon Ykspihlajan Kino-Orkesteri. Lipun hintaan sisältyy pikarillinen kuohuvaa. Ykspihlajan Kino-orkesteri on Kokkolan satamakaupunginosasta lähtöisin oleva yhtye, joka on kolunnut eurooppalaisia elokuvafestivaaleja säestäen pääasiassa Juho Kuosmasen mykkäelokuvia. Keikoilla soitettava ohjelmisto koostuu pääasiassa menneiden vuosikymmenten elokuvamusiikin helmistä, jotka ovat saaneet uuden elämän tuoreina sovituksina ja sanoituksina. Kino-orkesterissa laulavat ja soittavat…